Luin hauskan ja satuttavan
kertomuksen Ylen sivuilta joensuulaisen omaishoitajan
irrottelureissusta moottoripyörällä Venäjän Karjalassa.
Kertomuksen kehyshenkilö oli Ilkka Pirhonen, jonka sivuille nyt
vieraskynänä kirjoitan. Teki mieli ängetä mukaan Ilkan
reissuille. Suomessa prätkällä pyörimisestä olin saanut täysin
tarpeekseni sitä harrastettuani vuodesta 1996. Pyörän myyntikin
oli käynyt mielessä. Nyt oli hommassa taas tarkoitusta. Vaikka
pyöräni on perinteinen katteeton matkapyörä Kawasaki GT 750, arvelin
sen pienellä modifioinnilla soveltuvan kurapyöräilyyn. Vaihdatin
toukokuussa alle Dunlopin Trailmaxit. Oletus osoittautui täysin
oikeaksi. Myös matkapyöräily asfaltilla tuntui hyvältä ko.
renkailla.
Kun kasasimme kesäkuun alkuun 2015 viiden
kaveruksen reissun Syvärille ja Petroskoihin, Yle Pohjois-Karjalan
päähemmo lähti mukaan. Utriaisen Jyrki. Moottoripyöräily
saattaa välillä olla se kapea, mutta sangen jäntevä säie kahden
ihmisen välillä. Olin tavannut ystävääni Jykkeä hyvin
satunnaisesti opiskelujen jälkeen parina viime vuosikymmenenä.
Elämä heitteli. Nyt langat kasautuivat takaisin. Mukavaa oli,
vaikka retken päästrategikko Ilkka kaatuikin reissun alkupuolella
Syvärin varrella ja joutui palaamaan solisluu murtuneena kotiin
kesken matkan. Syvärin reissun jälkeen katselimme kalentereita.
Jospa sitä käytäisiin, tuota, kurapyöräilemässä vielä tämän
kesän aikana rajan tuolla puolen. Mahtava ajatus!
Jykellä
oli selvä visio jo etukäteen. Hänen mummolansa oli jäänyt rajan
taakse Suistamon Vaaherjoelle. Miten tuon talon, tai sen rauniot
sitten löytäisi? Ilkan luona vieraillessamme ilmeni, että
venäläinen Yandexin karttapalvelu (maps.yandex.ru) on oikea aarre omatoimimoottoripyöräilijälle.
Se on varsin tarkka, latinankielisillä kirjaimillakin löytyy versio
ja, mikä parasta, Yandexin matka-aika-arviot ovat erittäin hyvin
paikkansa pitäviä. Yksittäisiä taloja siitä ei kuitenkaan löydy.
Tässä taas auttaa Karjalankartat.fi, eli suomalaisten 1930-luvulla
tekemistä topografikartoista koostettu luovutetun Karjalan
karttakokoelma. Jyken mummolan löytämisessä auttoi myös se, että
hänen ukkinsa oli ratavartija. Päättelimme, että Suistamon
Vaaherjoella ainut radassa kiinni ollut talo tai sen raunio olisi
juuri tuo kyseinen rakennus.
Syyskuun puolelta löytyi
ensimmäinen molemmille sopiva ajankohta. 11. päivän alkuillasta
Jykke pyörähtikin Bemari 1200 GS:n bokserimoottori matalasti
jymisten datshalleni Tohmajärvelle, rajan tuntumaan.
Ilta vierähti saunoen, lievästi monenkirjavien muistelmien
katveessa. Aamulla, topakoiden aamupalojen siivittämänä olimme
Niiralan raja-asemalla noin yhdeksän tuntumassa. Jyken uskollisena
aseenkantajana tein vielä eväsleivätkin matkaan pakaten ne oikein
huolellisesti prätkän perälaukkuun. Asia osoittautui sittemmin
kohtalokkaaksi virheeksi.
 |
| Ruoka miehen tiellä pitää, motoristinkin. |
Ylitimme prätkillä
rajapuomin autojonojen ohi, mikä on melko monella raja-asemalla ihan
käytäntönäkin. Koska mökkiresidenssilläni ei ole sähköjä,
piti sähköisiä suunnistusapuvälineitämme ladata. Se onnistui
mukavasti Kolmas-nimisessä kahvilassa Jänismäellä Venäjän
Värtsilässä. Varsinainen reitille lähtö tapahtui puoli
yhdeltätoista. Suuntana oli ensin Värtsilän vanha kirkonkylä.
Sieltä käännyimme Jänisjärven suuntaan. Tiestö vaihteli
erittäin paljon. Yleensä hiekkatiet olivat parempia ja helpompia
ajaa, koska lanat olivat liikkuneet pintoja tasoittelemassa
hiljattain. Asfalteissa oli pahoja reikiä, jotka nekin ylittyivät
mukavasti, jos vauhtia oli riittämiin. Jänisjärven rannalla näkyi
olevan venäläisten ylellisyyslomakylä aseistettuine vartijoineen.?????
Keli oli mitä parhain,
syksyisen linnunmaitoinen, lämpötilakin hivutteli 20 astetta.
Hiekkateiden lanatut reunat olivat todella arveluttavia, tien pito
saattoi loppua paljon ennen sen varsinaista reunaa. Matka taittui
Soanlahden kirkon raunioille hyvin vaihtelevilla nopeuksilla.
Risteysten kohdalla kannatti olla tarkkana, koska pikkuteillä ei
Venäjän Karjalassa ole kylttejä. Ilkan mainitsema vahvemman tien
valitseminen risteyksessä oli hyvä neuvo. Hiekkatien mäessä
kannatti hidastaa. Naapurimaassa ei isojakaan kuoppia tiessä ollut
merkitty mitenkään. Ne sitten tulla jysähtivät pyörän alle
aikanaan. Myös peileihin oli katsottava herkeämättä, ei niinkään
mukavan ja jämerän matkakumppanin näkemiseksi, vaan yllättävän
venäläisen liikennekulttuurin vuoksi. Ohittaja saattoi lähteä
liikkeelle mutkassa, väistää vastaantulevaa lähes pyörän
peiliin ja sitten jatkaa yhtä loogisesti pyörän ojaan
kiilaamista.
Soanlahdelta oli mahtavat näkymät
Jänisjärvelle, joka on itse jylhyys korkeitten vuorten saartamana.
Järvi on todistettu meteoriittijärveksi. Itse kirkon raunioita
olivat paikalliset asukkaat kunnioittaneet kaatopaikkana.
Palatessamme Suistamon suuntaan vastaan tuli venäläisauto, joka
oikaisi vasemmalta. Kannatti siis ajaa mahdollisimman lähellä
oikeaa reunaa, muistaen kuitenkin teiden reunojen suistumisvaaran.
 |
| Lanattu tien reuna pitää hyvin vielä jalkamiehen alla, muttei välttämättä prätkän. |
Soanlahdelta kaarroimme
Suistamolle. Suistamon kirkolta käännyimme Leppäsyrjän suuntaan.
Pölyävän tien keskellä huitoi poliisi. Hän oli kuitenkin vain
selvittelemässä kaatuneen puunkuljetusrekan arvoitusta ja ohjasi
meidät siitä ohi. Jatkoimme matkaa huojentunein mielin kohti
Vaaherjokea. Tiellä oli kova puunkuljetusliikenne, ja osa rekoista
ajoi todella kovaa. Niitä väistimme juhlallisesti, osan perävaunut
kun tuntuivat heijaavan vähän sinne sun tänne. Koska varsinaista
tietä Vaaherjoen asemalle ei enää ole, ajoimme tieuran ohi.
Pitäessämme pientä neuvoa-antavaa taukoa avasin moottoripyörän
takalaukun. Se oli aivan täynnä käsittämätöntä mömmöä.
Hetken laukkuun kauhistuneena tuijotettuani tajusin, että
eväsleipäpussi oli räjähtänyt tien rytkytyksestä johtuen niin,
ettei siitä ollut jäljellä kuin pussin suuhun huolella tehty
solmu. Kaikki muu, makkarat, juustot, voit olivat tehokkaasti
porautuneet passiin ja tulliselvityspapereihin. Onneksi olin ottanut
energiapatukoita mukaan. Niille tuli nyt käyttöä. Kyseenalaisen
tiestön jyrääminen tuntui kuluttavan energiaa. Noin
yhdeksänkymmenen kilometrin matkaan olimme käyttäneet kolmisen
tuntia. Se kertoi tiestön kunnosta aika paljon.
Muutamia kilometrejä
palattuamme löysimme lähes huomaamattoman polun, joka kääntyi
radan suuntaan. Työnsimme melko lailla umpeen kasvanutta polkua
pitkin varovasti. Radan varressa oli kuin olikin kiviraunio, jonka
tulkitsimme ratavartijan talon raunioiksi. Muitakin raunioita oli,
mutta ei niin kiinni radassa.
 |
| Ei vielä mummolassa, mutta pian. |
Matka jatkui takaisin
Suistamon kirkolle. Kirkko oli melko hyväkuntoinen. Pihalla oli
innokas juttumies, joka osoittautui suomalaiseksi Reijo Leinoseksi. Hän kertoi
syntyneensä Leppäsyrjässä, ja Suomesta käsin toimivansa
vapaaehtoisena talonmiehenä. Uteliaisuuttani kysäisin, miksi lähes
kaikki pellot olivat seudulla jääneet viljelemättä. Mies kertoi,
ettei viljely oikein kannattanut. Jos maitoa lähti meijerille tuhat
litraa päivässä, perille päätyi vain sata litraa. Jos viljeli
kaalia koko kesän, sadonkorjuupäivänä ei pellolla ollut enää
kaalinpäätäkään. Venäläiset näkyivät vierailevan
kirkossa hartaassa hengessä. Jättivät pois lähtiessään kirkkoon
raha-avustuksia kunnostusta varten.
 |
| Suomalainen Reijo Leinonen hoitaa vapaaehtoisena Suistamon kirkon talonmiehen tehtäviä. |
Matka jatkui Alatun ja
Läskelän suuntaan. Maisemat olivat rikkaan vaihtelevia ja tiet
melko hyviä. Hämekoskella pysähdyttiin ihailemaan mahtavana
kuohuvaa Jänisjokea. Koska Hämekoskelta Jänisjoen vartta kääntyvä
tie näytti melko heikkokuntoiselta, valitsimme lännestä etelään
kaartavan tien. Se vei meidät kaunista metsätietä pitkin Harlun
halki kohti Petroskoi-Sortavala-tietä.
 |
| Hämekoskella on hyvin nähtävissä Venäjälle tyypillinen kauneuden ja lohduttomuuden luoma kontrasti. |
Päästessäni valtatielle
meinasi tippa tulla linssiin. Niin paljon oli käsitykseni päivän
mittaan hämärtynyt, millainen on hyvä tie, että
Petroskoi-Sortavala-tien pinta tuntui sametilta. Kurvailimme
iltapäivän auringonpaisteessa Laatokan rantoja. Laatokan helmen
lähestyessä näkyi kohtalaisen paljon suomalaisia moottoripyöriä.
Olimme hankkineet edullisen majoituksen Ulitsa Leninan varrelta.
Yksityinen yksiö, varsin siisti. Moottoripyörät käskettiin
ehdottomasti siirtämään vartioidulle parkkipaikalle tien toiseen
päähän. Tottelimme. Teimme myös pienen terassikierroksen
Sortavalan rannalla, joka oli pessyt paljon kasvojaan sitten viime
näkemän.
 |
| Pyörät piti viedä kadun varresta yöksi vartioidulle pysäköintipaikalle. |
Yleensä paikallisväestön
runsas esiintyminen yleisössä kertoo hyvin ruoan
hinta-laatu-suhteesta. Ravintola Relaks oli täpö täynnä sinne
astuessamme. Söimme edullisen saslik-illallisen
kohtalaisen hienossa ravintolassa. Normaalien ruokajuomien kera
aterian hinnaksi tuli noin parikymmentä euroa per hessu.
Aamulla kävimme pienellä
kävelyllä. Se johti ravintola Seurahuoneen aamupalalle, joka oli
runsas ja edullinen, noin kuusi euroa hengeltä. Prätkien noudon
jälkeen päätimme aiemmasta suunnitelmasta poiketen suunnata
suoraan kohti Suomen raja-asemaa, vaikka päivä olikin mitä ihanin.
Olimme saavuttaneet tavoitteemme, mistä oli tyytyväinen mieli.
 |
| Aamulenkin hurmiota Sortavalassa. |
Niiralan raja-asemalla
esittelin pakolliset proopuskat. Tullausasiakirjan kohdalla
tullivirkamies Nadja ei ensin väräyttänyt evääkään. Ja, totta,
se näytti siltä kuin tarpeilla käytyäni olisin pyyhkinyt siihen.
”Mjita tama on?” ”Izvinitse, leipäpaketti räjähti!” Nadja
tarttui lappuun sievällä pinsettiotteella paperin ainoasta
puhtaasta nurkasta. Huoh.
Ja sitten kotiin, suunnittelemaan
seuraavia kurapyöräretkiä itään.
Mikko Kiiski
