tiistai 2. kesäkuuta 2015

2015 toukokuu, Vegarus

Toukokuun reissu oli hyvässä säässä toteutettu soraretki ilman isompia dramatiikkoja. Paitsi, että...

Perjantai 22.5.2015

Alkumatka sujui totuttuun tapaan. Teron kanssa ajelimme Tohmajärvelle, mistä nappasimme Sepon mukaan kesken tankkauspuuhien. Niiralasta joukkoon liittyi Hannu, ja matka voi alkaa. Rajan yli ripeästi, rahan vaihto ja matkajuomien osto. Retki voi alkaa.

Suuntasimme Roikonkoskelle pitkin Jänisjärven pohjoispuolista reittiä. Tie oli loistavassa kunnossa. Paremmassa kuin koskaan aikaisemmin. Kiitos suomalaisten omistamille venäläisille sahayrityksille, jotka operoivat paikallisissa metsissä. Reitin olen tarkemmin kuvannut maaliskuun reissusta kertovassa tekstissä. Nyt se oli sellaisessa 60 - 80 km/h nopeudella ajettavassa kunnossa.

Roikonkoskelta jatkoimme kohti Piitsjokea. Suurin osa matkasta taittui Pitkärannasta Suojärvelle kulkevaa tietä A131 pitkin. Kuljin pätkän edellisen kerran syksyllä 2009. Tie oli silloin surkeassa kunnossa ja minä, ja etenkin kaverini Turkka, liikkeellä täysin vääränlaisella kalustolla. Silloin ajelimme tuota samaista tietä pitkin 40 - 50 km/h. Nyt samaa tietä sai painaa satanen lasissa suurimman osan matkaa. Jopa minä, joka en kovasta vauhdista tykkää. Piitsijoella pidimme pienen tupakan mittaisen tauon ja päätimme, että on turha ostaa saunakaljoja pyörän päällä kuljetetavaksi. Ostetaan Vegauksesta.

Piitsijoelta lähdimme ennalta tuntemattomalle tielle kohti Vegarusta. Ennakkotiedustelu kertoi, että tuo 39 kilometrin pätkä on ajettavissa, mutta varovainen pitää olla. Ensimmäiset parikymmentä kilometriä olivat sellaista viittä kuutta kymppiä ajettavaa kunnoltaan. Joitakin risteyksiä oli, mutta niistä selvisi vaikeuksitta vahvemman tien taktiikalla. Aivan alkumatkasta oli yksi y-risteys, jossa molemmat tiet olivat yhtä vahvoja. 

Ihan sama, kumman tien valitset. Ne yhtyvät noin 100 metrin kuluttua.


Ne kuitenkin yhtyivät jälleen noin 100 metrin kuluttua. 19 kilometriä A131:ltä erkanemisen jälkeen on iso risteys. Ennakkotiedustelusta saamani tiedon mukaan vasemmanpuoleisen reitin varrella saattaa olla rypemistä edessä. Lisäksi matka on huomattavasti pitempi, ja loppupäässä enemmän tienristeyksiä. Navigaattori opasti sinne, mutta valitsimme oikeanpuoleisen reitin.


Tähän on isolta tieltä noin 19 kilometriä. Oikeanpuoleista tietä pitkin ainakin pääsee Vegarukseen.
Tien kunto heikkeni. Ajonopeus vaihteli kolmenkympin ja viidenkympin välillä, mutta koko ajan päästiin ajamalla eteenpäin. Matkalle sattui yksi isompi joki, jonka yli kulki kelvollinen silta. Ei tarvinnut edes pysähtyä arvioimaan sen kuntoa. Päivän kääntyessä illaksi saavuimme Vegarukseen. Hotelli vastasi reilusti odotuksia. Kokolattiamatot ja kaikki. Omistaja toimi respana, huonepalvelijana, kokkina, tarjoilijana jne. Lupasi, että kahden tunnin kuluttua päästään saunaan. Majoittauduimme ja poistuimme ostamaan viereisestä kaupasta saunakaljoja ja vähän votkaa ruuan painikkeeksi. Yllätys oli suuri, kun kuulimme, ettei koko kylässä myydä viinaa! Eipä ole ennen moista tullut vastaan, vaikka minäkin olen aika monessa kylässä Venäjällä pysähtynyt. Hotellissa sentäs myivät olutta, ja paikallinen kesäasukas lahjoitti meille puolikkaan pullon votkaa. Enempää emme neljään mieheen toki ruuan kanssa tarvinneetkaan. Tai oikeastaan viiteen, sillä tarjosimme myös hotellin omistajalle. Hän kertoi tilanteen johtuvan paikkakunnan pienestä väkimäärästä ja viinanmyyntilisenssin kalleudesta. Ei kannata. Kysyttäessä asiaa hän sanoi kylän naisväen olevan varsin tyytyväinen asiantilan johdosta.


Lauantai 23.5.2015

Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Suojärveä. Ensin ajettiin vajaa kymmenen kilometriä vanhaa suomalaista tietä pitkin Salonjärven pohjoisrantaa pitkin risteykseen, josta oikealle kääntyen pääsee Karatsalmen kautta Suojärvelle. Me valitsimme kuitenkin reitiksemme Turhavaaran kautta kulkevan tien eli käännyimme t-risteyksestä vasemmalle. Tarkoituksemme oli vierailla Kuikkaniemen suomalaisella sankarihautausmaalla. Mutta takaisin asiaan. Tie Vegaruksesta mainittuun risteykseen oli yksi parhaista sorateistä, joita olen Venäjällä ajanut. Pinta hyvä kuin Suomessa ja mutkia kuin vanhassa lehmän polussa. Eli nautinnollinen ajaa. Vauhtia ei vain uskaltanut kovin paljoa pitää, kun piti ihastella maisemia.

Silta Salonjärven pohjoiskärjessä oli hyvässä kunnossa.
T-risteyksestä kohti Turhavaaraa kääntymisen jälkeen tie muuttui hieman heikompikuntoiseksi, mutta parani sitä mukaa kuin lähenimme tietä A132. Se oli edelleen kuitenkin sellaista 60 - 80 km/h nopeudella ajettavaa. Mutta kun aina vähän väliä piti hiljentää maisemien tai asumuksen takia. Toki tönöt taisivat olla enimmiltään tyhjiä. Noin parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen saavutimme tien A132. Tie muuttui tosi hyväksi. Talven puunajot eivät olleet sitä särkeneet. Leppäniemen kylän jälkeen aloimme odottamaan Kuikkaniemeä ja suojärveläisten sankarivainajien muistolehtoa, josta Suojärvi-seura on pitänyt huolta vuodesta 1993. Kuikkaniemen kylän kohdalla pysähdyimme kuitenkin kuvaamaan luterilaista kirkkoa maisteri Siiskosen Willimiehen jäljillä Karjalassa -blogia varten. 

Tie kirkon kohdalla, kuten muutenkin, oli loistokuntoista.
Kuikkaniemen kirkko on palvellut jossain vaiheessa myös ortodoksisen uskon tunnustajia neuvostotyylisistä porteista päätellen. Viimeksi se on ollut sisustuksesta päätellen pioneerileiriläisten majoitustilana. Kun pioneeriaika on mennyt, on joku käynyt pystyttämässä sisälle jälleen ortodoksiristin. Noin kilometri kirkolta Suojärven suuntaan on sininen tienvittaa länteen. Viitta ohjaa suomalaiselle sankarihautausmaalle. Hautausmaa on hieman hankalasti löydettävissä, mutta kun ajaa vahvimman tien taktiikalla muutaman sadan metrin matkan läpi datsha-kylän, on etuvasemmalla niittyaukea. Niityn takana onkin sitten tuo mainittu isänmaan puolustajien viimeinen leposija. 

Kuikkaniemen sankarihautausmaa on vaikuttava paikka.
Kuikkaniemestä jatkoimme kohti Suojärveä. Tie säilyi sorapintaisena, mutta hyvissä ajoin ennen kaupunkia pinta muuttui öljysoraksi. Ajelihan sitäkin pitkin. Suojärven keskustan "isosta risteyksestä" kun kääntyy pohjoisesta päin tultaessa vasempaan pitkin ulitsa Leninaa, on 400 metrin päässä talon päädyssä mukava pieni traktiiri eli kuppila, jossa saa kohtuuhintaan syötyä mahan täyteen ihan kohtuullista mikrossa lämmitettyä ruokaa. Puolitoista kilometriä traktiirista kohti Petroskoita on paikkakunnan ainoa (?) bensa-asema, joka palvelee ympäri vuorokauden. Maksa ensin, paina mittarin punaista nappia ja tankkaa. Hae vaihtorahat. Tällainen on systeemi bensiksellä. Kannattaa iskeä sen verran iso seteli kouraan, että saa tankin täyteen. Vaihtorahat kyllä tulevat asiallisesti takaisin. Seuraava tankkausmahdollisuus on Petroskoin suunnalla Prääsässä tai sitten etelässä Pitkärannassa.

Me suuntasimme kohti etelää ja Sortavalaa. Ensimmäiset kymmenen kilometriä olivat ihan kelvollista öljysoraa, sen jälkeen päästiin taas soralle, venäläisittäin gruntovkalle. Tie on sama A131, jota pitkin olimme jo tulomatkalla ajelleet Piitsjoelle saakka. Tien pohjoispää oli samanlaisessa 100 km/h nopeuden mahdollistavassa kunnossa kuin alkupääkin. Loimolassa pidettiin pieni levähdystauko, jonka jälkeen alkoivat ongelmat. Lähtiessämme unohdin bensahanan kiinni, ja bensiini loppui juuri kun olin helvetillisellä rytinällä ylittämässä rautatien ylikäytävää. Eikös vain joku kaasarissa tympääntynyt moiseen kuiviltaan rynkytykseen ja mopo seisahtui kokonaan sadan metrin ajan jälkeen. Kaasarin ylivuotoputkesta tuli bensaa niin maan pirusti. Hetki sitä siinä tuumailtiin. Päätin, että ei nyt ihan ensimmäiseksi aleta isommin purkamaan. Koputtelin avaimen päällä kaasareita aikani, bensaa vuoti edelleen. Kamat nippuun, pyörä käyntiin, ja huonolla käynnillä kohti isoimpia näkyvillä olevia monttuja. Siitä se lähti taas toimimaan. Sain huokaista helpotuksesta. 

Matka jatkui joutuisasti hyvää tietä pitkin. Kollaa-joella pysähdyimme taivastelemaan sotahistoriaa. Aikamme kurvailtuamme tuli aika jättää A131 ja kääntyä kohti Leppäsyrjää. Tien laatu hieman huononi, mutta kun kelirikko oli jo kuivanut pois, oli tie ihan hyvässä ja ajettavassa kunnossa. Leppäsyrjän kaupalla kävimme juomassa kahvit ja jututtamassa Svetlana-neitiä. Kauppa sijaitsee googlemapsin kordinaateilla pisteessä 61.856606, 31.365866.  Leppäsyrjästä jatkoimme Suistamolle. Kirkon risteyksessä kusitaukoa pitäessämme havaitsimme, että Teron Bemarin kurasuoja oli sanonut työsopimuksensa irti. Rytkytys oli ollut liikaa.


Lokasuoja talteen ja matka jatkui vielä pienen matkan Alattuun. Alatusta Hämekoskelle ajelimme neljää kymppiä paikallista syrjätietä pitkin. Hämekosken tienoon on kuitenkin näkemisen arvoinen paikka. Kun heti sillan jälkeen kääntyy joen vartta pitkin oikealle, joutuu jonkin sortin voimalaitoksen pihaan. Siitä käännytään oikealle ja lähes kinttupolun tasoista tietä pitkin jatkaen ajetaan varsin mielenkiintoisen kyläyhteisön läpi takaisin isolle tielle. Harluun saakka jälleen soraa. Siitä pikkuhiljaa muututaan öljysoralle ja vihdoin päästään isolle tielle, Petroskoista Sortavalaan johtavalle A130:lle, hieman ennen Rautalahtea. Rautalahdessa sitten alkoi tapahtua. Ensin huomasimme Sepon Yamahan ketjusuojan olevan irti. Se nyt ei ollut iso ongelma, osa sivulaukkuun ja matkaan. Mutta se oli iso ongelma, kun havaitsimme hetken kuluttua Yamahan moottorin kopassa kaksi millimetriä halkaisijaltaan olevan kiven iskemän reiän, josta vuoti öljyä! Ei auttanut muu kuin lisätä säiliö täyteen öljyä ja lähteä ajamaan kohti Sortavalaa. Jonkin matkaa ajettuamme tarkistimme tilanteen ja totesimme vuodon olevan sen verran hidas, että pääsemme yksin tein perille. Hyvissä ajoin alkuillasta saavuimmekin majapaikaksemme valittuun majatalo Rantataloon. Kirjauduimme sisään viihtyisiin huoneisiimme ja pyysimme päästä saunaan. Kun tärkeimmät asiat oli hoidettu, kysyimme majataloa pitävän rouvan mieheltä, josko hän tietäisi, mistä voi hankkia sunnuntai-aamuna kemiallista metallia. Mies hymyili ja vinkkasi peräänsä autotalliin. Iski kemiallista metallia paketin kouraan ja sanoi menevänsä hakemaan pesuainetta, millä saa öljyn pestyä pois! Joskus on hyvääkin tuuria. Yamaha korjattiin, saunottiin ja paistettiin shaslikit. Olimme valmiita tämän päivän iltaan. Huomenna alkaa kotimatka.

Sunnuntai 24.5.2015


Aamu aukeni aurinkoisena. Ensimmäinen homma oli tarkistaa illallinen Yamahan koneremontti. Hyvin tuntui pitävän. Ei muuta kuin baanalle. Tarkoituksemme oli käydä tutustumassa Haapalammen peltoasfalttiin ja sitten ajella sorateitä pitkin Värtsilään. Peltoasfaltti on kuvattu huhtikuun "Uusia reittejä" -jutussani. Ajatus oli päästää pojat nauttimaan Hympelän- ja Karmalanjärven takaisista kylämaisemista. Niin siinä vain sitten kävi, että minä kun en karttoja enkä navigaattoreita reissuillani käytä, niin ensimmäistä kertaa muisti teki tepposet. Kun google-mapsin pisteestä 61.660555, 30.584800 olisi pitänyt kääntyä vasempaan, vaistoni sanoi oikeaan. Jouduimme hemmetin isolle hautausmaalle ja sieltä sitten takaisin isolle tielle eli A129:lle. Hetken aikaa siinä sitten pidimme kusitaukoa ja päätimme jättää suunnistusvirheen etsinnän karttojen äärelle ja siirtyä suunnitelmaan B. Eli päätimme ajaa takaisin Sortavalaan, sieltä Helylään ja Kaalamon tietä Suomeen. Kaalamon soratie oli nautinnollisen hyvässä kunnossa ja pian olimmekin tutustumassa Ruskealan marmorilouhokseen. Nopeat kuvat ja loppurutistus rajalle. Rutiinylitys ja reissu oli tehty. Kiitos hyvästä retkestä Seppo, Hannu ja Tero.

3 kommenttia:

  1. Hyvä kiteytys mielenkiintoisesta kokemuksesta. Kiitokset siitä ja erityisesti retken junailusta ja kipparoinnista!

    Seppo

    VastaaPoista
  2. Hyvässä seurassa on mukava matkustaa.

    VastaaPoista
  3. Minun Gessussani nuo takaloksun aluholkit olivat syöneet itselleen turhan ison tilan ja loksu hölskyi. Täytin aukot voimaliimalla ja painoin holkit takaisin. Toistaiseksi on mennyt hyvin, kun korjauksesta on aikaa n. vuosi.

    VastaaPoista

Mukavahan tuo olis, jos sinullakin olisi jotakin sanottavaa!